Tiistai
Jos maanantai oli ollut kamala, tiistai se vasta kamala olikin. Heräsin suureksi yllätyksekseni hostellihuoneestamme ämpäri sänkyni vierellä. Se oli Mintun keltainen ämpäri ja se tuoksui oksennukselta, vaikka olikin tyhjä. Hämärät muistikuvat edellisillasta ja jostain paikallisen juopon hakemasta viinapullosta palailivat pätkittäin. Painoin pääni takaisin tyynyyn hetkeksi, kunnes oksensin jälleen. Unen läpi tunsin jonkun viileän käden silittävän hiuksiani.
Yhden aikaan päivällä täti herätteli minua varovaisesti. Hän ei katsonut minuun lainkaan vihaisesti, säälivään ilmeeseen sekoittui pettymystä. Katsoin tätiä uhmakkaasti takaisin silmät viiruina osittain siksi, ettei täti luulisi minun antautuvan taistelutta, mutta osittain siksi, että verhojen välistä kurkisteleva auringonvalo sattui päähäni kamalasti.
"Ota buranaa", täti sanoi ja istahti sängynlaidalle.
Otin tarjotun buranan ja vesilasin vastaan sanomatta mitään. Tiesin, että täti ei enää antaisi minun asua luonaan ja joutuisin johonkin nuorisokotiin tai sellaiseen, miksiköhän niitä edes sanottiin.
"Olen se minäkin joskus ollu nuori, mutta en kuitenkaan ihan nuin nuori", täti huokaisi. "Pistit minut eilen etsimään itseäsi melkoisen kauan."
Jatkoin seinän tuijottamista koko loppupäivän vastaamatta tädille mitään.
Keskiviikko
"Lährehän tallille moikkaamaan Minttua?" Täti enemmän kysyi kuin pyysi. "Se kaipailee sua."
Pukeuduin sanomatta mitään ja vedin lippiksen syvälle päähäni. Täti oli ollut pahaenteisen ystävällinen, emmekä olleet puhuneet edelleenkään mitään maanantai-illan karkaamisestani.
Kävin hoitamassa Mintun tädin pysytellessä näköetäisyydellä ja ratsastin sen pikaisesti nurmikentällä. Fiilis oli ihan paska ja teki mieli kiljua, mutta en kehdannut säikytellä Minttua. Minttu säikkyi kovaa tuulta, eikä omakaan olo ollut se aurinkoisin.
Torstai
Aamu valkeni aurinkoisena ja loppuviikolle oli luvattu lämmintä säätä. Päätin pukeutua neonvihreään reikätoppiin ja lyhyisiin mustiin shortseihin, jotka jättivät vasemman jalkani "we are all mad here"- tatuoinnin näkyviin. Tänään tuntui loistavalta, ehkä täti ei ottaisikaan reissuani puheeksi lainkaan.
Mintun hoitamisen jälkeen menimme katsomoon katselemaan 150cm luokan, jossa Nathaniel sijoittui sekä neljänneksi, että kuudenneksi. Onnekas paskiainen, se sai aina kaiken mitä rahalla saattoi ostaa, eikä sen elämä ikinä muutenkaan vaikuttanut tippaakaan epäonnistuneelta. Vitutti jälleen.
Illalla täti istahti jälleen sänkyni laidalle.
"Alice", täti aloitti. "Minä en oo vihanen, mutta sinä et voi tuollain karata. Minä haluan sinun parasta ja rakastan sinua, vaikka ei se sinun mielessä välttämättä niin näyttäydy. En millään haluais luopua sinusta ku hyvinhän meillä mennöö ku vain molemmat yritämmä."
Mulkaisin tätiä alta kulmieni ja purskahdin itkuun. Täti veti minut syliinsä ja itkin hänen sylissään kuin pieni lapsi. Onneksi kukaan muu ei nähnyt minua nyt.
Perjantai
Yö meni päin persettä. Oli aivan tuskaisen kuuma ja lakana tarttui ihoon kiinni. Aamulla heräsimme jo kuuden aikaan ja lähdimme ruokkimaan Mintun. Tamman syötyä täti vei sen kävelylle ja jäin itse siivoamaan tamman karsinaa. Hiukset liimaantuivat pitkin päätäni ja olo oli epämukava.
Mintun ja tädin palattua kävimme Jussin ja Biffen karsinoilla, joiden läheisyydestä Eetu ja Milankin löytyivät. Flirttailin häpeilemättä Milanille tädin jutellessa Eetun kanssa päivän säästä, josta todella oli tulossa tuskaisen kuuma.
"Starttaatko sä tänään?" Kysyin ja muikistelin sinisiä huuliani.
"Satakolmekymppisessä ja VaA:ssa", Milan kertoi.
"Siistii, te varmaan sijoitutte tosi hyvin! Mä ainakin uskon teihin", sanoin ja laskin hetkeksi käteni Milanin kädelle.
"Kiva juttu, että joku kuitenkin", Milan sanoi virnistäen. "Tää kuumuus varmasti vaatii veronsa kaikilta."
Hymyilin rumasti, käännyin ja kävelin pois. Kuinkahan montaa sammakkoa piti käpälöidä ennen kuin löytyisi prinssi. Milankin jaaritteli säästä, eikä kehunut minua söpöksi. Mitä haaskausta oli ollut flirttailla hänelle monta päivää!
Lauantai
Myrskysi ja hevosten hoitaminen oli välttämätön paha. Auttelin Sannia ja Trevoria heidän hevostensa kanssa ja pyörin hetkellisesti myös Nathanielin hevosten läheisyydessä. Nathanielin hevosille oli varattu tosi monta karsinaa ja yritinkin pikaisesti laskea montako niitä oli.
"Anna sen olla rauhassa, ettei se hermostu", Nathanielin hevosenhoitaja Gemma kiirehti sanomaan englanniksi.
"Etkö sä mua muka muista?" Kysyin nauraen ja jatkoin Geýzerin katselua.
"Muistan mä, mutta se on vähän tuulellakäyvä", Gemma kiirehti sanomaan. "Ja Nathaniel on mitä on."
"No vittu jaa", sanoin suomeksi ja jatkoin matkaa.
Gemma varmasti ymmärsi äänensävystäni mitä tarkoitin.
Sunnuntai
Oli ihana pukeutua parhaimpiinsa ja keskittyä seuraamaan viikon viimeisiä kilpailuja. Kenttäratsastusluokan esteet näyttivät houkuttelevilta ja olisin niin mielelläni päässyt itsekin ylittämään niitä. Nathanielilla ei mennyt kovinkaan hyvin, vaikka mies olikin kenttäratsastaja. Se varmasti suuttuisi kovasti, mutta höykyttäkööt Gemmaa oikein kunnolla nyt kun se oli sen ansainnut.
"Siis näiksä Reita ja Pond oikeesti voitti tän luokan!" Huudahdin vieressäni istuvalle tädilleni.
"Näinpä tuo näky tekevän. Näen minä saman kuin sinäkin", täti totesi hymyillen.
"Kunniaa ja gloriaa meille vaan!" Sanoin ylpeänä virnuillen, vaikka eiväthän Reitan ansiot liittyneet pätkääkään minuun, eivätkä oikeastaan edes Hopiavuoreen ihan älyttömästi.
Esteratsastuksen pääluokan tuloksia jännitin niin, että meinasin oksentaa.
"Hengitä nyt välillä", paikalle saapunut Milan virnuili.
"Mutta jos se nyt tiputtaa puomin", pihisin katsoessani Nathanielin ja Poseidonin kiitämistä uusintaradalla.
Ei tiputtanut puomia eikä mitään muutakaan. Nathanielin voitonriemua ei voinut olla näkemättä miehen voittaessa koko luokan.
Kouluratsastuksen pääluokan jälkeen tuntui siltä niin kuin olisin revennyt liitoksistani onnesta Nathanielin puolesta. Nathanielin harmaantunut papparaishevonen voitti pääluokan ja hevosen ratsastaja Eva näytti säteilevän. Tunsin ylpeyttä voidessani sanoa, että olin keväällä hoitanut molempia hevosia ollessani Rossi Eventersissä.
Kunniakierroksien ja muiden palkintojenjakojen jälkeen näin kun screenillä kuvattiin voittajien ilakointia. Nathaniel roiskutteli jotain kuohujuomaa ihmisten päälle ja nauroin tädin kauhistuneelle ilmeelle. Ilo loppui kuitenkin lyhyeen, kun näin Nathanielin kaappaamassa Evan syleilyynsä. Ihan kuin siinäkään ei olisi ollut vielä tarpeeksi, mies suuteli sitä typerää kotkaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti