torstai 14. toukokuuta 2020

14.05.2020 - Äiti on paras liittolainen

Räpyttelin silmiäni ja haukottelin. Olin hieman pökerryksissä, sellaisessa unen ja valveen rajamailla, enkä ollut varma missä olin. Kahvinkeittimen porinaa lukuunottamatta oli kummallisen hiljaista. Liian hiljaista, kun isä ei hölöttänyt puhelimeensa tai äidin tuttua näppäimistön näpytystä ei kuulunut. Nousin sängyssä kyynärpäideni varaan ja samassa muistinkin, olin Orange Woodin leirimökissä. Hieroin silmiäni ja pohdin missähän kaikki olivat. Kello oli vasta puoli seitsemän aamulla eli puoli neljä iltapäivällä Lontoossa. Kotiinpalusta tulisi armoton aikaeron vuoksi. Alexiina oli vaatinut, että jäisimme yöksi leirimökkiin, jotta meidän ei tarvisi matkustaa Whitehorseen saakka. Matkan pituus oli yllättänyt meidät kaikki.

Pian äiti käveli sisään leirimökkiin vaaleanpunaisessa ruutupaidassa ja mustissa housuissa pyyhe päässään. Äiti ei näyttänyt lainkaan itseltään, sillä yleensä hän ei koskaan kävelisi julkisesti pyyhe päässään.
"Hey Pumpkin", äiti kutsui minua hellittelevästi. "Kävin tuolla päärakennuksella suihkussa. Voi kuinka kaunista täällä onkaan! Vähän siellä heitti vettä, mutta huomiselle lupasi 16 astetta lämmintä ja aurinkoista! Täällä on ihan äärettömän kiinnostavaa, kuulema saattaisi nähdä vaikka hirviä tai villieläimiä!"
"Mmh", vastasin unisena. "Missä isä on?"
"Isä yrittää etsiä kenttää puhelimeensa jossain tallin lähettyvillä. Toivottavasti löytää, eikä ala kiukutella jälleen" Äiti sanoi virnistäen. "Tule aamupalalle, niin lähdetään katsomaan Doomista. Sinulla on kiire kuitenkin."

Olin käynyt koeratsastamassa Doomiksen edellispäivänä. Olisin tietysti tahtonut kirjoittaa kauppakirjat välittömästi, olin ollut valmis ostamaan sen jopa itse, vaikka 30 000 olisi vienyt suurimman osan säästöistäni. En kuitenkaan kantanut rahasta huolta, ainahan sitä voisi myydä sijoitusasunnon tai jotain osakkeita. Isä oli kuitenkin sanonut Alexiinalle, että miettisimme yön yli puolin ja toisin enne kuin teksimme kumpikaan päätöstä. Ei minun olis tarvinut miettiä, tahdoin Doomiksen! Toivottavasti Alexiina suostuisi orin myymään minulle.

Käytyämme vilkaisemassa Doomista tarhassa, jossa se mutusteli heiniä onnellisena löysimme isänkin. Isä käveli edestakaisin päätallin ja kentän välillä puhuen puhelimeensa ranskaa.
"Joko lähdetään käymään siellä Klondike History Museumissa?" Äiti kysyi kun isä viimeinkin malttoi lopettaa jaarittelunsa.
"Ei kai se aukea vielä?" Isä kysyi hivenen valittavasti ja yritti puhdistaa kauluspaitansa hihaa, jossa oli ruohotahra.
"Isä mitä sun kädessä on?" Kysyin huvittuneena.
"Ruohoa ja kuolaa. Kävin tervehtimässä Doomista, mutta sillä oli ruohoa suussaan ja se meinasi syödä minun hihani!" Isä kertoi tyrmistyneenä.
"Se vain tervehti sinua!" Sanoin nauraen.
"Olisi voinut syödä suunsa tyhjäksi ensin!" Isä puuskahti. "Ostan sille lautasliinan!"

Goldminerstownissa sijaitseva museo oli mielenkiintoinen ja upea. Hienoin juttu oli tietysti Waterphwestä löydetty Madclockin kultakimpale. Äiti osti matkamuistoliikkeestä itselleen korvakorut, joissa oli kultahiput pikkuruisissa lasipulloissa. Museon jälkeen menimme tietysti Yukon Observatoryyn, tähtitorniin, joka sijaitsi korkealla vuorella. Äiti tahtoi kiertää aina kaikki museot ja mahdolliset tutkimuskeskukset. Minunkin mielestäni ne olivat äärettömän mielenkiintoisia, kuten luonnontieteet ylipäätään. Isällä ei olisi voinut vähempää kiinnostaa, hän piti numeroista ja rahasta, eikä olisi millään malttanut odottaa pääsyä jäätelölle Blizzard Dippiin.

Palattuamme takaisin Orange Woodiin kävin vaihtamassa tallivaatteet päälleni ja kiisin Doomiksen luo. Ori oli tuotu takaisin sisälle päiväheinille ja se oli jäänyt karsinaansa, sillä ulkona satoi kovasti. Katselin hetken Doomista, joka työnsi sievän päänsä karsinan puolioven yli. Silitin sitä hymyillen ja mittailin sormillani sen kaunista piirtoa ja tähteä. Kuinka kovasti toivoinkaan, että orista tulisi vielä omani. Jos Alexiina ei tahtonutkaan myydä sitä tai myisi sen mielummin jollekin vanhemmalle ja kokeneemmalle, pohdin surkeana.

"Terve, punapää!" Hivenen korostuksella puhuva nainen sanoi.
"Hei", tervehdin lihaksikasta ja pitkää naista kohteliaasti ja ojensin tälle kättäni. "Luka de la Gardie."
"Kitty vaan", nainen virnisti ja kätteli jämäkästi ja nyökkäsi Doomista kohti. "Se on kyllä hieno."
"On kyllä", totesin haaveksivasti ja vilkaisin syrjäsilmällä naista, kunnes kysyin häpeillen uteliaisuuttani. "Ootko sä skotti?"
"Kyllä vaan", Kitty totesi naurahtaen. "Ja sä oot niin ginger, että sun täytyy olla irkku!"
"Neljännes vain, äidin isä on Irlannista", sanoin naurahtaen naisen suorapuheisuutta ja varmuutta itsestään. "Toinen neljännes, tuleekin sitten kosovosta äidin äidin puolelta ja mun isä on ranskalainen."
"Hauska tutustua", Kitty naurahti sukuselvitykselleni.

Illan tullen istuimme kolmestaan leirimökissä pelaten korttia. En muistanut koska olisin edelliskerran saanut viettää aikaa vanhempieni kanssa ilman ylimääräisiä häiriötekijöitä. Kurkkua kuristi ja mietin miten asian ilmaisisin, kunnes päätin rykäistä asian suoraan.
"Miten se Doomis?" Kysyin takellellen.
"Alexiinalle sopii", isä totesi kuin se olisi ollut joku itsestäänselvyys. "Meille myös äitisi kanssa, vaikka kyllähän se mietityttää, kun ori kuitenkin."
"Kiltti se on", vakuuttelin nyökytellen, vaikken edes tuntenut Doomista sen kummemmin. "Ja mun haave on aina ollut tulla hyväksi ratsastajaksi ja Doomis on kapasiteetikas ja kaikkea ja se varmasti veis mua hirveesti eteenpäin!"
"Totta tuokin, mutta koulu on kuitenkin se ykkösjuttu", äiti muistutteli.
"Tietytsti! Mutta silti, mä kyllä haluaisi, siis tarvisin sen!" Huudahdin ja jatkoin vakavoituen. "Ja mä haluan jäädä kesäksi tänne."

Pöytään laskeutui tyhjentävä hiljaisuus ja pelkäsin edenneeni asiassa liian nopeasti.
"Tänne?" Isä kysyi kohottaen kulmiaan ja sivellen viiksiään, kuten aina miettiessään asiaa.
"Täällä on äärettömän kaunista, ehtisin tutustua oriin ja saisin treenata sen kanssa täällä rauhassa. Kesäloma alkaa kohta!" Perustelin.
"Ja te ootte aina sanoneet, että vieraisiin kulttuureihin on hyvä tutustua, mä en oo koskaan nähnyt edes oikeaa mustangia ja.."
"Täällä on kyllä kaunista ja mielenkiintoista", äiti keskeytti pohtien ja tiesin voittaneeni.
Isä ymmärsi saman ja pudisteli päätään. Äidin kanssa oli toivotonta väitellä.

Seuraavana päivänä allekirjoitin kauppakirjat Doomiksesta ja äiti kertoi jäävänsä kesäksi vuorotteluvapaalle Cernistä. Ihmettelin moista päätöstä, kunnes hän paljasti menevänsä Yukon Observatoryyn kesäksi. Olisihan se pitänyt arvata, miksi äiti oli jäämässä niin helposti Kanadaan. Halasin Doomista pikaisesti ja ori oli onnekseni kiltin kärsivällinen ja pysyi paikallaan. Olisi ollut noloa aloittaa hevosenomistajuus murtuneella jalalla.
"Tästä tulee maailman paras kesä!" Kuiskasin orille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti