Hanami Weekin pääluokkien voitosta lähtien alkoholi oli maistunut hivenen turhan paljon. Hivenen taisi olla melko runsaasti kaunisteltua, ensimmäinen viikko oli mennyt sellaisessa huurussa, ettei äitinikään olisi tunnistanut minua. Joku typerä roskalehti oli saanut valokuviakin juhlista, joissa mitä ilmeisimmin olin ollut kieli melkoisen syvällä Evan kurkussa. Jos olisin osannut hävetä, olisin varmaan hävennyt. Ei ollut tapana syödä kuormasta, vaikka tallimme kouluratsastaja olikin erittäin kuuma - ja syy sille miksi meillä ylipäätään oli kouluratsuja.
Ryypättyäni viikon, toivuin muutaman päivän ja matkustin äidin luo Suomeen. Paloniemessä kaikki oli kuten aina ennenkin, joskin omia hevosiani käyskentelikin tarhoissa tavallista enemmän. Geyzer, Nemo ja Pentimento olivat saapuneet äidille suoraan Hanami Weekiltä ja äiti oli työntekijöideni kanssa hoitanut niitä ilmeisen menestyksekkäästi. Muut hevoset olivat matkustaneet suoraan Belgiaan, ne typerät luuskat, joiden kohtalo oli vielä täysin auki, eiväthän ne olleet menestyneet missään.
Olin ilmoittanut itseni Ruunaan Maljan toiseen osakilpailuun heti kun krapulastani selvisin. Ei minun tarvitsisi muuta kuin opetella rata ulkoa. Jos hevonen ei itse osannut hypätä, ei siitä mihinkään muuhunkaan ollut. Hoitajat, valmentajat ja palkalliset ratsastajat olivat tylsää treenaamista ja kentällä hinkkaamista varten. Minä ratsastin nykyään lähestulkoon vain kilpailuissa, en tahtonut tuhlata aikaa mihinkään turhaan - paitsi tänään. Tänään ratsastaisin Nemolla esteitä, kunhan joku sen ymmärtäisi tuoda paikalle.
Kävelin seisomaan keskelle äidin ainoaa kenttää, johon oli rakennettu surkean pieni esterata. Puomeissa oli kulumajälkiä ja kentän aidan alalautoja oli puolittain tippunut maahan. Paukuttelin vihaisena raipalla saappaanvartta, taas ne idiootit olivat myöhässä. Lopulta maneesin takaa saapui ruuniko Trakehner ja tallityöntekijäni Gemma. Myöhässä ja hevonen lämmittelemättä, tällainen pilaisi viikonloppuna kilpailusuorituksen kokonaan. Sen typeryksen kuuluisi saada potkut.
torstai 21. toukokuuta 2020
21.05.2020 - Tyyne, Nathaniel ja kullanhohtoinen kiistakapula
Julkaistu alunperin Ruunaan Maljan 2. osakilpailun tuotostekstinä.
Tyyne katseli kaukaa poikansa pitkänhuiskeaa selkää ja loivasti kihartuvia tummia hiuksia. Haikeus valtasi naisen mielen ja hänen teki mieli halata tätä ja painaa harmaantuvat hiuksensa vasten pojan olkapäätä. Tyyne ei kuitenkaan tehnyt niin. Niilo, tai Nathanieliksi kai häntä täytyisi kutsua nykyään, oli harmillisen etäinen, vaikka hän oli äitinä yrittänyt kaikkensa. Etääntymisestä huolimatta osa Nathanielin postista saapui edelleen Paloniemeen, esimerkiksi kirje Zenistä saakka Masquerade juhliin.
Kun Nathaniel kääntyi ympäri maneesin laidalla, Tyyne huomasi, että pojan nenä oli samalla tavalla nyrpällään kun pienenäkin. Silloin viattomana ja ihastuttavana pellavapäänä ennen kun hänen hiuksensa tummuivat ja se italialainen typerys iskosti liian kovia arvoja poika-rukan päähän. Pitikin valita mokoma keikari lapselle isäksi, vaikka eihän Tyyne oikeastaan ollut valinnut. Viini, juhliminen ja kohtalo pojan oli laittanut aluilleen. Tyynen ei pitänyt hankkia lapsia lainkaan, hän oli aivan liian kiireinen hevostilansa kanssa.
Tyyne talutti Geyzeriä kohti pyöröaitausta ja pohti poikansa käytöstä. Nathaniel oli ollut tavanomaistakin riehakkaampi palattuaan monen mutkan kautta Markarydistä. Hevoset mies kyllä oli tuonut Paloniemeen suoraan Ruotsista, mutta poika itse oli huidellut teillä tietymättömillä. Kyllähän Tyyne poikansa hevoset hoitaisi, erityisesti sen kullanhohtoisen, mutta tilanne silti kismitti. Miksei Nathanielista voinut tulla samanlainen kuin muutkin pojat? Sellainen, joka kantoi vastuunsa ja auttoi äitiään.
Nathaniel ei osannut arvostaa lainkaan Geyzieriä, vaikka tamma oli saanut tunnustustakin Hanami Weekillä. Tyynen hevosista ketään ei oltu koskaan palkittu parhaana 5-vuotiaana estehevosena. Ei sillä, että naisen hevoset ylipäätäänkään suuremmin menestyisivät. Nathaniel moitti äitiään liian lempeäksi, vaikka Tyyne tiesi, että porkkanalla saisi paljon enemmän kuin kepillä. Nytkin tamma kulki aitauksessa Tyyneä ympäri suurella ympyrällä, häntä kauniisti liehuen kuin musta lippu.
Tyyneä lähestulkoon vihastutti tamman totellessa säyseästi häntä. Ärsytti, ettei Nathaniel ollut kuunnellut häntä lainkaan Geyzerin kanssa toimimisen suhteen. Nathaniel riiteli tamman kanssa jatkuvasti milloin mistäkin. Heistä kumpikaan ei kunnioittanut toista pätkääkään, eikä Nathanielin voima, raivostuminen ja kiukuttelu toiminut itseään arvostavan Akhalteken kanssa. Silti kaksikko napsi erinomaisia sijoituksia niin Ruotsista kuin Suomesta.
Geyzer saapui Tyynen luo naisen hienovaraisesta pyynnöstä. Tyyne silitti sitä otsasta ja toivoi hivenen epäreilusti, että Nathaniel epäonnistuisi tamman kanssa Ruunaan Maljan toisessa osakilpailussa. Ehkä poika lopulta kuuntelisi häntä nolattuaan itsensä tarpeeksi pahasti. Jos ei, kyllä Siperia opettaisi jopa Nathanieliakin. Elämä kun ei valitettavasti voinut olla yhtä Masquerade-juhlaa.
Kun Nathaniel kääntyi ympäri maneesin laidalla, Tyyne huomasi, että pojan nenä oli samalla tavalla nyrpällään kun pienenäkin. Silloin viattomana ja ihastuttavana pellavapäänä ennen kun hänen hiuksensa tummuivat ja se italialainen typerys iskosti liian kovia arvoja poika-rukan päähän. Pitikin valita mokoma keikari lapselle isäksi, vaikka eihän Tyyne oikeastaan ollut valinnut. Viini, juhliminen ja kohtalo pojan oli laittanut aluilleen. Tyynen ei pitänyt hankkia lapsia lainkaan, hän oli aivan liian kiireinen hevostilansa kanssa.
Tyyne talutti Geyzeriä kohti pyöröaitausta ja pohti poikansa käytöstä. Nathaniel oli ollut tavanomaistakin riehakkaampi palattuaan monen mutkan kautta Markarydistä. Hevoset mies kyllä oli tuonut Paloniemeen suoraan Ruotsista, mutta poika itse oli huidellut teillä tietymättömillä. Kyllähän Tyyne poikansa hevoset hoitaisi, erityisesti sen kullanhohtoisen, mutta tilanne silti kismitti. Miksei Nathanielista voinut tulla samanlainen kuin muutkin pojat? Sellainen, joka kantoi vastuunsa ja auttoi äitiään.
Nathaniel ei osannut arvostaa lainkaan Geyzieriä, vaikka tamma oli saanut tunnustustakin Hanami Weekillä. Tyynen hevosista ketään ei oltu koskaan palkittu parhaana 5-vuotiaana estehevosena. Ei sillä, että naisen hevoset ylipäätäänkään suuremmin menestyisivät. Nathaniel moitti äitiään liian lempeäksi, vaikka Tyyne tiesi, että porkkanalla saisi paljon enemmän kuin kepillä. Nytkin tamma kulki aitauksessa Tyyneä ympäri suurella ympyrällä, häntä kauniisti liehuen kuin musta lippu.
Tyyneä lähestulkoon vihastutti tamman totellessa säyseästi häntä. Ärsytti, ettei Nathaniel ollut kuunnellut häntä lainkaan Geyzerin kanssa toimimisen suhteen. Nathaniel riiteli tamman kanssa jatkuvasti milloin mistäkin. Heistä kumpikaan ei kunnioittanut toista pätkääkään, eikä Nathanielin voima, raivostuminen ja kiukuttelu toiminut itseään arvostavan Akhalteken kanssa. Silti kaksikko napsi erinomaisia sijoituksia niin Ruotsista kuin Suomesta.
Geyzer saapui Tyynen luo naisen hienovaraisesta pyynnöstä. Tyyne silitti sitä otsasta ja toivoi hivenen epäreilusti, että Nathaniel epäonnistuisi tamman kanssa Ruunaan Maljan toisessa osakilpailussa. Ehkä poika lopulta kuuntelisi häntä nolattuaan itsensä tarpeeksi pahasti. Jos ei, kyllä Siperia opettaisi jopa Nathanieliakin. Elämä kun ei valitettavasti voinut olla yhtä Masquerade-juhlaa.
maanantai 18. toukokuuta 2020
Hanami Week - Alicen loppuviikko
Tiistai
Jos maanantai oli ollut kamala, tiistai se vasta kamala olikin. Heräsin suureksi yllätyksekseni hostellihuoneestamme ämpäri sänkyni vierellä. Se oli Mintun keltainen ämpäri ja se tuoksui oksennukselta, vaikka olikin tyhjä. Hämärät muistikuvat edellisillasta ja jostain paikallisen juopon hakemasta viinapullosta palailivat pätkittäin. Painoin pääni takaisin tyynyyn hetkeksi, kunnes oksensin jälleen. Unen läpi tunsin jonkun viileän käden silittävän hiuksiani.
Yhden aikaan päivällä täti herätteli minua varovaisesti. Hän ei katsonut minuun lainkaan vihaisesti, säälivään ilmeeseen sekoittui pettymystä. Katsoin tätiä uhmakkaasti takaisin silmät viiruina osittain siksi, ettei täti luulisi minun antautuvan taistelutta, mutta osittain siksi, että verhojen välistä kurkisteleva auringonvalo sattui päähäni kamalasti.
"Ota buranaa", täti sanoi ja istahti sängynlaidalle.
Otin tarjotun buranan ja vesilasin vastaan sanomatta mitään. Tiesin, että täti ei enää antaisi minun asua luonaan ja joutuisin johonkin nuorisokotiin tai sellaiseen, miksiköhän niitä edes sanottiin.
"Olen se minäkin joskus ollu nuori, mutta en kuitenkaan ihan nuin nuori", täti huokaisi. "Pistit minut eilen etsimään itseäsi melkoisen kauan."
Jatkoin seinän tuijottamista koko loppupäivän vastaamatta tädille mitään.
Keskiviikko
"Lährehän tallille moikkaamaan Minttua?" Täti enemmän kysyi kuin pyysi. "Se kaipailee sua."
Pukeuduin sanomatta mitään ja vedin lippiksen syvälle päähäni. Täti oli ollut pahaenteisen ystävällinen, emmekä olleet puhuneet edelleenkään mitään maanantai-illan karkaamisestani.
Kävin hoitamassa Mintun tädin pysytellessä näköetäisyydellä ja ratsastin sen pikaisesti nurmikentällä. Fiilis oli ihan paska ja teki mieli kiljua, mutta en kehdannut säikytellä Minttua. Minttu säikkyi kovaa tuulta, eikä omakaan olo ollut se aurinkoisin.
Torstai
Aamu valkeni aurinkoisena ja loppuviikolle oli luvattu lämmintä säätä. Päätin pukeutua neonvihreään reikätoppiin ja lyhyisiin mustiin shortseihin, jotka jättivät vasemman jalkani "we are all mad here"- tatuoinnin näkyviin. Tänään tuntui loistavalta, ehkä täti ei ottaisikaan reissuani puheeksi lainkaan.
Mintun hoitamisen jälkeen menimme katsomoon katselemaan 150cm luokan, jossa Nathaniel sijoittui sekä neljänneksi, että kuudenneksi. Onnekas paskiainen, se sai aina kaiken mitä rahalla saattoi ostaa, eikä sen elämä ikinä muutenkaan vaikuttanut tippaakaan epäonnistuneelta. Vitutti jälleen.
Illalla täti istahti jälleen sänkyni laidalle.
"Alice", täti aloitti. "Minä en oo vihanen, mutta sinä et voi tuollain karata. Minä haluan sinun parasta ja rakastan sinua, vaikka ei se sinun mielessä välttämättä niin näyttäydy. En millään haluais luopua sinusta ku hyvinhän meillä mennöö ku vain molemmat yritämmä."
Mulkaisin tätiä alta kulmieni ja purskahdin itkuun. Täti veti minut syliinsä ja itkin hänen sylissään kuin pieni lapsi. Onneksi kukaan muu ei nähnyt minua nyt.
Perjantai
Yö meni päin persettä. Oli aivan tuskaisen kuuma ja lakana tarttui ihoon kiinni. Aamulla heräsimme jo kuuden aikaan ja lähdimme ruokkimaan Mintun. Tamman syötyä täti vei sen kävelylle ja jäin itse siivoamaan tamman karsinaa. Hiukset liimaantuivat pitkin päätäni ja olo oli epämukava.
Mintun ja tädin palattua kävimme Jussin ja Biffen karsinoilla, joiden läheisyydestä Eetu ja Milankin löytyivät. Flirttailin häpeilemättä Milanille tädin jutellessa Eetun kanssa päivän säästä, josta todella oli tulossa tuskaisen kuuma.
"Starttaatko sä tänään?" Kysyin ja muikistelin sinisiä huuliani.
"Satakolmekymppisessä ja VaA:ssa", Milan kertoi.
"Siistii, te varmaan sijoitutte tosi hyvin! Mä ainakin uskon teihin", sanoin ja laskin hetkeksi käteni Milanin kädelle.
"Kiva juttu, että joku kuitenkin", Milan sanoi virnistäen. "Tää kuumuus varmasti vaatii veronsa kaikilta."
Hymyilin rumasti, käännyin ja kävelin pois. Kuinkahan montaa sammakkoa piti käpälöidä ennen kuin löytyisi prinssi. Milankin jaaritteli säästä, eikä kehunut minua söpöksi. Mitä haaskausta oli ollut flirttailla hänelle monta päivää!
Lauantai
Myrskysi ja hevosten hoitaminen oli välttämätön paha. Auttelin Sannia ja Trevoria heidän hevostensa kanssa ja pyörin hetkellisesti myös Nathanielin hevosten läheisyydessä. Nathanielin hevosille oli varattu tosi monta karsinaa ja yritinkin pikaisesti laskea montako niitä oli.
"Anna sen olla rauhassa, ettei se hermostu", Nathanielin hevosenhoitaja Gemma kiirehti sanomaan englanniksi.
"Etkö sä mua muka muista?" Kysyin nauraen ja jatkoin Geýzerin katselua.
"Muistan mä, mutta se on vähän tuulellakäyvä", Gemma kiirehti sanomaan. "Ja Nathaniel on mitä on."
"No vittu jaa", sanoin suomeksi ja jatkoin matkaa.
Gemma varmasti ymmärsi äänensävystäni mitä tarkoitin.
Sunnuntai
Oli ihana pukeutua parhaimpiinsa ja keskittyä seuraamaan viikon viimeisiä kilpailuja. Kenttäratsastusluokan esteet näyttivät houkuttelevilta ja olisin niin mielelläni päässyt itsekin ylittämään niitä. Nathanielilla ei mennyt kovinkaan hyvin, vaikka mies olikin kenttäratsastaja. Se varmasti suuttuisi kovasti, mutta höykyttäkööt Gemmaa oikein kunnolla nyt kun se oli sen ansainnut.
"Siis näiksä Reita ja Pond oikeesti voitti tän luokan!" Huudahdin vieressäni istuvalle tädilleni.
"Näinpä tuo näky tekevän. Näen minä saman kuin sinäkin", täti totesi hymyillen.
"Kunniaa ja gloriaa meille vaan!" Sanoin ylpeänä virnuillen, vaikka eiväthän Reitan ansiot liittyneet pätkääkään minuun, eivätkä oikeastaan edes Hopiavuoreen ihan älyttömästi.
Esteratsastuksen pääluokan tuloksia jännitin niin, että meinasin oksentaa.
"Hengitä nyt välillä", paikalle saapunut Milan virnuili.
"Mutta jos se nyt tiputtaa puomin", pihisin katsoessani Nathanielin ja Poseidonin kiitämistä uusintaradalla.
Ei tiputtanut puomia eikä mitään muutakaan. Nathanielin voitonriemua ei voinut olla näkemättä miehen voittaessa koko luokan.
Kouluratsastuksen pääluokan jälkeen tuntui siltä niin kuin olisin revennyt liitoksistani onnesta Nathanielin puolesta. Nathanielin harmaantunut papparaishevonen voitti pääluokan ja hevosen ratsastaja Eva näytti säteilevän. Tunsin ylpeyttä voidessani sanoa, että olin keväällä hoitanut molempia hevosia ollessani Rossi Eventersissä.
Kunniakierroksien ja muiden palkintojenjakojen jälkeen näin kun screenillä kuvattiin voittajien ilakointia. Nathaniel roiskutteli jotain kuohujuomaa ihmisten päälle ja nauroin tädin kauhistuneelle ilmeelle. Ilo loppui kuitenkin lyhyeen, kun näin Nathanielin kaappaamassa Evan syleilyynsä. Ihan kuin siinäkään ei olisi ollut vielä tarpeeksi, mies suuteli sitä typerää kotkaa.
Jos maanantai oli ollut kamala, tiistai se vasta kamala olikin. Heräsin suureksi yllätyksekseni hostellihuoneestamme ämpäri sänkyni vierellä. Se oli Mintun keltainen ämpäri ja se tuoksui oksennukselta, vaikka olikin tyhjä. Hämärät muistikuvat edellisillasta ja jostain paikallisen juopon hakemasta viinapullosta palailivat pätkittäin. Painoin pääni takaisin tyynyyn hetkeksi, kunnes oksensin jälleen. Unen läpi tunsin jonkun viileän käden silittävän hiuksiani.
Yhden aikaan päivällä täti herätteli minua varovaisesti. Hän ei katsonut minuun lainkaan vihaisesti, säälivään ilmeeseen sekoittui pettymystä. Katsoin tätiä uhmakkaasti takaisin silmät viiruina osittain siksi, ettei täti luulisi minun antautuvan taistelutta, mutta osittain siksi, että verhojen välistä kurkisteleva auringonvalo sattui päähäni kamalasti.
"Ota buranaa", täti sanoi ja istahti sängynlaidalle.
Otin tarjotun buranan ja vesilasin vastaan sanomatta mitään. Tiesin, että täti ei enää antaisi minun asua luonaan ja joutuisin johonkin nuorisokotiin tai sellaiseen, miksiköhän niitä edes sanottiin.
"Olen se minäkin joskus ollu nuori, mutta en kuitenkaan ihan nuin nuori", täti huokaisi. "Pistit minut eilen etsimään itseäsi melkoisen kauan."
Jatkoin seinän tuijottamista koko loppupäivän vastaamatta tädille mitään.
Keskiviikko
"Lährehän tallille moikkaamaan Minttua?" Täti enemmän kysyi kuin pyysi. "Se kaipailee sua."
Pukeuduin sanomatta mitään ja vedin lippiksen syvälle päähäni. Täti oli ollut pahaenteisen ystävällinen, emmekä olleet puhuneet edelleenkään mitään maanantai-illan karkaamisestani.
Kävin hoitamassa Mintun tädin pysytellessä näköetäisyydellä ja ratsastin sen pikaisesti nurmikentällä. Fiilis oli ihan paska ja teki mieli kiljua, mutta en kehdannut säikytellä Minttua. Minttu säikkyi kovaa tuulta, eikä omakaan olo ollut se aurinkoisin.
Torstai
Aamu valkeni aurinkoisena ja loppuviikolle oli luvattu lämmintä säätä. Päätin pukeutua neonvihreään reikätoppiin ja lyhyisiin mustiin shortseihin, jotka jättivät vasemman jalkani "we are all mad here"- tatuoinnin näkyviin. Tänään tuntui loistavalta, ehkä täti ei ottaisikaan reissuani puheeksi lainkaan.
Mintun hoitamisen jälkeen menimme katsomoon katselemaan 150cm luokan, jossa Nathaniel sijoittui sekä neljänneksi, että kuudenneksi. Onnekas paskiainen, se sai aina kaiken mitä rahalla saattoi ostaa, eikä sen elämä ikinä muutenkaan vaikuttanut tippaakaan epäonnistuneelta. Vitutti jälleen.
Illalla täti istahti jälleen sänkyni laidalle.
"Alice", täti aloitti. "Minä en oo vihanen, mutta sinä et voi tuollain karata. Minä haluan sinun parasta ja rakastan sinua, vaikka ei se sinun mielessä välttämättä niin näyttäydy. En millään haluais luopua sinusta ku hyvinhän meillä mennöö ku vain molemmat yritämmä."
Mulkaisin tätiä alta kulmieni ja purskahdin itkuun. Täti veti minut syliinsä ja itkin hänen sylissään kuin pieni lapsi. Onneksi kukaan muu ei nähnyt minua nyt.
Perjantai
Yö meni päin persettä. Oli aivan tuskaisen kuuma ja lakana tarttui ihoon kiinni. Aamulla heräsimme jo kuuden aikaan ja lähdimme ruokkimaan Mintun. Tamman syötyä täti vei sen kävelylle ja jäin itse siivoamaan tamman karsinaa. Hiukset liimaantuivat pitkin päätäni ja olo oli epämukava.
Mintun ja tädin palattua kävimme Jussin ja Biffen karsinoilla, joiden läheisyydestä Eetu ja Milankin löytyivät. Flirttailin häpeilemättä Milanille tädin jutellessa Eetun kanssa päivän säästä, josta todella oli tulossa tuskaisen kuuma.
"Starttaatko sä tänään?" Kysyin ja muikistelin sinisiä huuliani.
"Satakolmekymppisessä ja VaA:ssa", Milan kertoi.
"Siistii, te varmaan sijoitutte tosi hyvin! Mä ainakin uskon teihin", sanoin ja laskin hetkeksi käteni Milanin kädelle.
"Kiva juttu, että joku kuitenkin", Milan sanoi virnistäen. "Tää kuumuus varmasti vaatii veronsa kaikilta."
Hymyilin rumasti, käännyin ja kävelin pois. Kuinkahan montaa sammakkoa piti käpälöidä ennen kuin löytyisi prinssi. Milankin jaaritteli säästä, eikä kehunut minua söpöksi. Mitä haaskausta oli ollut flirttailla hänelle monta päivää!
Lauantai
Myrskysi ja hevosten hoitaminen oli välttämätön paha. Auttelin Sannia ja Trevoria heidän hevostensa kanssa ja pyörin hetkellisesti myös Nathanielin hevosten läheisyydessä. Nathanielin hevosille oli varattu tosi monta karsinaa ja yritinkin pikaisesti laskea montako niitä oli.
"Anna sen olla rauhassa, ettei se hermostu", Nathanielin hevosenhoitaja Gemma kiirehti sanomaan englanniksi.
"Etkö sä mua muka muista?" Kysyin nauraen ja jatkoin Geýzerin katselua.
"Muistan mä, mutta se on vähän tuulellakäyvä", Gemma kiirehti sanomaan. "Ja Nathaniel on mitä on."
"No vittu jaa", sanoin suomeksi ja jatkoin matkaa.
Gemma varmasti ymmärsi äänensävystäni mitä tarkoitin.
Sunnuntai
Oli ihana pukeutua parhaimpiinsa ja keskittyä seuraamaan viikon viimeisiä kilpailuja. Kenttäratsastusluokan esteet näyttivät houkuttelevilta ja olisin niin mielelläni päässyt itsekin ylittämään niitä. Nathanielilla ei mennyt kovinkaan hyvin, vaikka mies olikin kenttäratsastaja. Se varmasti suuttuisi kovasti, mutta höykyttäkööt Gemmaa oikein kunnolla nyt kun se oli sen ansainnut.
"Siis näiksä Reita ja Pond oikeesti voitti tän luokan!" Huudahdin vieressäni istuvalle tädilleni.
"Näinpä tuo näky tekevän. Näen minä saman kuin sinäkin", täti totesi hymyillen.
"Kunniaa ja gloriaa meille vaan!" Sanoin ylpeänä virnuillen, vaikka eiväthän Reitan ansiot liittyneet pätkääkään minuun, eivätkä oikeastaan edes Hopiavuoreen ihan älyttömästi.
Esteratsastuksen pääluokan tuloksia jännitin niin, että meinasin oksentaa.
"Hengitä nyt välillä", paikalle saapunut Milan virnuili.
"Mutta jos se nyt tiputtaa puomin", pihisin katsoessani Nathanielin ja Poseidonin kiitämistä uusintaradalla.
Ei tiputtanut puomia eikä mitään muutakaan. Nathanielin voitonriemua ei voinut olla näkemättä miehen voittaessa koko luokan.
Kouluratsastuksen pääluokan jälkeen tuntui siltä niin kuin olisin revennyt liitoksistani onnesta Nathanielin puolesta. Nathanielin harmaantunut papparaishevonen voitti pääluokan ja hevosen ratsastaja Eva näytti säteilevän. Tunsin ylpeyttä voidessani sanoa, että olin keväällä hoitanut molempia hevosia ollessani Rossi Eventersissä.
Kunniakierroksien ja muiden palkintojenjakojen jälkeen näin kun screenillä kuvattiin voittajien ilakointia. Nathaniel roiskutteli jotain kuohujuomaa ihmisten päälle ja nauroin tädin kauhistuneelle ilmeelle. Ilo loppui kuitenkin lyhyeen, kun näin Nathanielin kaappaamassa Evan syleilyynsä. Ihan kuin siinäkään ei olisi ollut vielä tarpeeksi, mies suuteli sitä typerää kotkaa.
Hanami Week - viikonloppu
120cm: 21. Geyzer, 130cm: 11. Geyzer ja 19. Nemesis, 140cm: 7. Ibiza, 23. Poseidon, 31. Pentimento.
Sunnuntai
Sunnuntaina oli inhimillisempi sää, vain kaksikymmentä lämmintä, sopivasti puolipilvistä ja aamuisen sateen jäljiltä ihanan raikasta. Taivaanrannassa näkyi sateenkaari ja elämä hymyili muutoinkin kun eilisilta oli jäänyt vain muutamaan drinkkiin.
Mother's Day Special oli erikoinen kenttäluokka, jossa Salman Bonnie menestyi hienosti viidenneksi. Ratsukko oli pitänyt yhtä niin kauan, ettei heidän sijoittumisensa ollut mikään yllätys. Omat sijani olivat 9. Poseidonin kanssa, 10. Iitun kanssa ja 13. Pentimenton kanssa. Lievästi sanottuna ärsytti kenttäratsastuksen ollessa päälajini, mutta jos hevoset eivät toimineet, ei mikään toiminut. Tyhjä siitä oli ratsastajaa syyttää, vaikka äiti muuta väittikin.
150cm luokan jälkeen oli aika soittaa äidilleni.
"Hei äiti", aloitin poikkeuksellisen ystävällisesti. "Hyvää äitienpäivää ja Kille oli viides sataviiskymppisessä."
"Voi hienoa Niilo, minä sainkin sinun kukkalähetyksesi, voi kuinka herttainen poika minulla onkaan!" Äiti kiitteli ja kuulin, että se meinasi alkaa vetistellä.
"Tietysti sitä nyt äitienpäivänä", sanoin rakastavasti, vaikka todellisuudessa kukat oli tietysti lähettänyt Ofelia. "Nemo oli väsynyt ja vasta 18. Mitäs sinne kuuluu?"
"Ihanaa nyt kun näin muistit, voi muru sinua!" Äiti sanoi ihastuksissaan. "Olen aina tiennyt, että olet hyvä poika!"
"Ainahan minä sinulle lähetän kukkia merkkipäivänä", valehtelin sujuvasti.
Ihan kuin minä muka oikeasti jotain äitienpäiviä muistaisin.
Kävelin pääluokan rataa lievästi hermostuneena. 160cm estekorkeus oli suuri jopa minullekin, sillä minulla ei ollut Poseidonin lisäksi muita hevosia, jotka sitä korkeutta hyppäsivät kilpailuissa. Ei sillä korkeudella mitään väliä pitäisi olla, mutta oli sillä kuitenkin. Peitin hermostukseni äksyilemällä muille, mutta vain kameroiden ulottumattomissa.
Poseidon oli jälleen kuin sähköjänis ennen luokan alkua. Sain pidätellä sitä kaikin tavoin italialaisen Matteo Locatellin ratsastaessa radan kymmenellä virhepisteellä. Oman vuoroni tullessa nyökkäsin tuomareille kohottaen raippaani ja jatkoin epätoivoisesti Pentimenton pidättelyä. Ori olisi tahtonut kaahottaa radan läpi täysillä. Olin matkustajana koko radan, mutta kuin ihmeen kaupalla puomit pysyivät paikallaan. Uusintaradalla ori jatkoi kuskaamistani ja loppu oli enää ajasta kiinni.
Kunniakierroksella esittelin hohtavan valkoista hammasrivistöäni hymyillen parasta jenkkihymyäni ja pidellen ohjia vain yhdessä kädessä. Poseidonin mustissa suitsissa lepatti sinikeltainen voittoruusuke. Lehtikuvista tulisi erinomaisia.
Jos juhlahumu oli alkanut jo Poseidonin voittaessa pääluokan, repesi riemu täysin myös Evan ja Kostin voittaessa kouluratsastuksen pääluokan ja saaden yli 80% Grand Prix luokassa. Tiesin olevani paras, mutta tieto siitä, että minun hevoseni oli paras esteillä, kouluratsastuksessa ja vielä viisivuotiaiden estehevosten arvostelussakin sai minut suihkuttamaan shampanjaa kuin formulakisoissa. Luuserit saivat hyvin kastua ja muutaman satasen pesulalaskut eivät tuntuisi missään. Likistin Evan kainalooni ja suutelin häntä.
 |
| Tausta c. Lynn |
Hanami Week - Perjantai
"Kulta eihän se mikään poniluokka ole. 125cm on jo ihan kunnollinen luokka! Miten se meni?" Äiti kyseli.
"Startattiin viimeisinä, mutta Geyzer oli kuitenkin tarkka ja nopea. Viides sija, tuplanolla", kerroin ja ärsytti edelleen kuinka hitaasti uusintarata oli mennyt.
"Hienostihan se meni! Minähän sanoin, että siinä tammassa on sitä jotain!" Äiti huudahti. "Oliko tuttuja siinä luokassa?"
"Luonnollisesti", naurahdin kuivasti. "Rosengårdin nuorempi oli neljäs ja Alexander 19. Salma Stjärndahl oli 13. sillä ponilla."
"Voi se Salma on kyllä herttainen tapaus. Ja minä sen instagramin kanssa laitoin kun minua vähän neuvottiin. Hyvin se Rosengårdin tyttökin ratsasti varmasti! Ei niillä geeneillä luokkia mennä häviämään", äiti sanoi naurahtaen.
Kauhistutti ajatella äitiä käyttämässä instagramia.
"Miten ne muut luokat?" Äiti kysyi ja yritti kääntää puhelimen näyttöä nähdäkseen videopuhelussa ympärilleen takanani.
"Et sä näe sinne. Oon hotellihuoneessa, ei mitään jännää. Niin, 130cm luokassa Geyzer loisti jälleen ja tuli edelleen tuplanollilla toiseksi. Nemesis oli edelleen surkea ja vasta kuudestoista. Mä arvelin myydä sen, mutta sitten 135cm luokassa se olikin toinen. Ei muuten paljoa lohduttanut. Iitu ei vieläkään sijoittunut, se oli kuudes.", totesin irvistäen.
"Kuule jos sitä itse myisi hevosen aina kun se ei ole paras, ei minulla olisi hevosia lainkaan", äiti totesi huokaisten. "Olet saanut liikaa vaikutteita isältäsi! Ei se koskaan ole hevosen vika jos et menesty, vaan kyllä ihan molempien!"
"En mä jaksa kuunnella tuota paskaa, hei hei", totesin vihaisena ja sammutin puhelun.
Äiti oli typerä.
Hanami Week - Torstai
Torstai
Siinä missä keskiviikko oli viileä ja tuulinen, oli torstai aurinkoinen ja lähestulkoon lämmin. Edellispäivän tunarointi kirveli edelleen, vaikka syytönhän minä hevosten typeryyteen olin. Torstai ei helpottanut lainkaan typerien hevosten osalta, Iitu oli 13. kahdellatoista virhepisteellä ja Nemesis 14. samoilla pistemäärillä. Ei koko kilpailuissa ollut minkäänlaista järkeä jos jouduin ratsastamaan moisilla luuskilla. Nemesiksestä ei muutoinkaan ollut hirveästi muuta kuin harmia, olihan se Gwylneillä ollessaankin onnistunut tulemaan tiineeksi Welsh-ponille.
Syntynyt varsa oli ollut kummallisen näköinen, kuin jättikokoinen Welshponi, mutta joku kummallinen ranskalainen oli ostanut ponin käteisellä pojalleen. Käteisellä ostaminen kummastutti vallan kummasti, mutta kaikkien meidänhän oli johonkin tungettava pimeästi ansaitut rahat. Ukko oli nimittäin ollut kaikessa lipevyydessään varmasti jonkinlainen valkokaulusrikollinen. Ei minulla mitään sellaisia vastaan ollut, jotenkinhan meidän oli kaikkien itsemme elätettävä. Mies oli maksanut ponivarsasta aivan liikaa, mutta kaikki tuntuivat olevan tyytyväisiä.
Pentimenton kanssa kävimme hakemassa viidennen sijan 145cm luokasta, vaikkemme sijoittuneetkaan. Hyvästä lämmittelystähän se kuitenkin kävi 150cm luokkaan, jonka palkintojenjakoon ratsastin Poseidonilla ja hain neljännen ja kuudennen sijan ruusukkeet. Poseidon oli uusi hankinta ja oli menestynyt yllättävän hyvin kilpailuissa Ruotsissa. Pentimento puolestaan säikkyi turhan paljon kilparatsuksi, mutta äärettömän nuorihan se vielä olikin.
Kouluratsastusluokat skippasin suosiolla, vaikka Eva ratsastikin siellä. Oli huomattavasti hauskempaa löytää vanhoja tuttuja ja painella heidän kanssaan salakapakkaan. Typerät ruotsalaiset eivät olleet edelleenkään löytäneet venäläisten ystävieni kellaribaaria. Kellaribaarista saattoi ostaa mitä tahansa, mikäli rahaa vain löytyi. Olin purskauttaa viskit nenästäni kun näin ponivarsan ostaneen miehen samaisessa kellaribaarissa. Mitä ihmettä ranskalainen täällä teki?
Siinä missä keskiviikko oli viileä ja tuulinen, oli torstai aurinkoinen ja lähestulkoon lämmin. Edellispäivän tunarointi kirveli edelleen, vaikka syytönhän minä hevosten typeryyteen olin. Torstai ei helpottanut lainkaan typerien hevosten osalta, Iitu oli 13. kahdellatoista virhepisteellä ja Nemesis 14. samoilla pistemäärillä. Ei koko kilpailuissa ollut minkäänlaista järkeä jos jouduin ratsastamaan moisilla luuskilla. Nemesiksestä ei muutoinkaan ollut hirveästi muuta kuin harmia, olihan se Gwylneillä ollessaankin onnistunut tulemaan tiineeksi Welsh-ponille.
Syntynyt varsa oli ollut kummallisen näköinen, kuin jättikokoinen Welshponi, mutta joku kummallinen ranskalainen oli ostanut ponin käteisellä pojalleen. Käteisellä ostaminen kummastutti vallan kummasti, mutta kaikkien meidänhän oli johonkin tungettava pimeästi ansaitut rahat. Ukko oli nimittäin ollut kaikessa lipevyydessään varmasti jonkinlainen valkokaulusrikollinen. Ei minulla mitään sellaisia vastaan ollut, jotenkinhan meidän oli kaikkien itsemme elätettävä. Mies oli maksanut ponivarsasta aivan liikaa, mutta kaikki tuntuivat olevan tyytyväisiä.
Pentimenton kanssa kävimme hakemassa viidennen sijan 145cm luokasta, vaikkemme sijoittuneetkaan. Hyvästä lämmittelystähän se kuitenkin kävi 150cm luokkaan, jonka palkintojenjakoon ratsastin Poseidonilla ja hain neljännen ja kuudennen sijan ruusukkeet. Poseidon oli uusi hankinta ja oli menestynyt yllättävän hyvin kilpailuissa Ruotsissa. Pentimento puolestaan säikkyi turhan paljon kilparatsuksi, mutta äärettömän nuorihan se vielä olikin.
Kouluratsastusluokat skippasin suosiolla, vaikka Eva ratsastikin siellä. Oli huomattavasti hauskempaa löytää vanhoja tuttuja ja painella heidän kanssaan salakapakkaan. Typerät ruotsalaiset eivät olleet edelleenkään löytäneet venäläisten ystävieni kellaribaaria. Kellaribaarista saattoi ostaa mitä tahansa, mikäli rahaa vain löytyi. Olin purskauttaa viskit nenästäni kun näin ponivarsan ostaneen miehen samaisessa kellaribaarissa. Mitä ihmettä ranskalainen täällä teki?
Tutustu Welsh part bred varsaan Daedalukseen ja hänen omistajaansa 14-v. Lukaan.
Hanami Week - Keskiviikko
Keskiviikko
Heräsin yöllä tuulen ulvontaan kaksi kertaa. Minkälaisia hökkelinrakentajia nämä typerät ruotsalaiset oikein olivat. Eivät osanneet rakentaa edes kunnollisia hotelleja. Tilasin aamulla erittäin tyytymättömänä aamupalan huonepalvelulta ja jouduin odottamaan sitä aivan liian kauan. Läksytin homssuisen hotellityöntekijän ja aloin tyytymättömänä syömään. Miksi kaikki palkolliset olivat aina idiootteja? Haukkasin tyytymättömänä croissanttia ja olin tyytymätön kirsikkahillon makuun.
Marssin tallialueelle karsinoidemme luo ja hymyilin sisäisesti tallityöntekijöideni sämähtäessä takaisin hommiin nähdessään minut. Mokomat laiskurit kuvittelivat minun maksavan heille istuskelusta. Katsoin lähintä tuttua naamaa pistävästi ja huokailin syvään kun hän ei ymmärtänyt heti kertoa miten kaikki oli aamusta mennyt.
"Kaikki loistavasti, herra Rossi", Dan, yksi pitkäaikaisimmista työntekijöistäni kiirehti kertomaan. "Ei mitään mistä teidän olisi syytä tietää tai olla huolissaan. Hevoset ovat valmiita ensimmäiseen luokkaan ja voidaan lämmitellä teille valmiiksi."
Tyydyin nyökkäämään. En minä kaikkia olisi ehtinyt ratsastaakaan itse ennen luokan alkua, sillä erityisesti päivän ensimmäinen luokka olisi äärettömän kiireinen. Starttasin luokan puolivälissä kolmella hevosella niin, että välissä oli aina ainoastaan yksi ratsukko. Luokka järjestettiin tasolla 140cm, jonka ei pitänyt olla teknisesti haastava, joten päätin kävellä radan vain pikaisesti läpi.
"Seuraavaksi Nathaniel Rossi - Pentimento, Flynn Daley - Castlelyons Spiteful Sparrow valmistautuu", kuuluttaja kuulutti.
Starttasimme Nemon kanssa radan, josta ei jäänyt paljoa kerrottavaa jälkipolville. Ori säikkyi kovaa tuulta hivenen turhan paljon ja nappasi takasillaan luokan kolmannen esteen alas säikähtäessään katsomossa lepattavaa takkia. Ei moisesta jänishoususta olisi hevoseksi, tuumin pettyneenä ja pamautin luokan jälkeen orin ohjat Nicolelle.
Välittömästi kun sain Nemon pois käsistäni, loikkasin Iitun selkään. Flynn Daley ratsasti aikalailla kuten minäkin Nemon kanssa, pohdiskelin valmistautuessani trakehnertammalla omaan suoritukseemme. Daleyn hevonen nappasi myös neljä virhepistettä ja nyökkäsin heille ennen kuin aloitin oman suoritukseni. Iitu selvisi Nemon tiputtaman esteen, mutta tiputti viidennen esteen. Ärsytti ratsastaa epäkelvoilla hevosilla. Onnetonta tunarointia helpolla radalla, huokailin ratsastaessani Iitun pois radalta.
Luokan viimeisenä minulla olisi Nemesis, jolla ratsastin usein mielelläni, mutta tänään tamma tuntui tahmealta. Se ei liikkunut kunnolla eteen, eikä se oikein ymmärtänyt hidastaa ohjista vetämälläkään. Jos olin ollut raivoissani Nemolle sen petettyä luottamukseni, turhautunut Iitun jälkeen, niin Nemesiksestä olin tekemässä koiranruokaa. Tamma nolasi minut täysin kahdellatoista virhepisteellä.
Siinä missä 140cm luokka oli ollut täydellinen pohjanoteeraus, oli 150cm luokka Nemon kanssa yhtä juhlaa. Ori nappasi puhtaan nollaradan ja jäi uusinnassakin vain hippusen ensimmäisen ratsukon ajasta. Olisi pitänyt kääntää se tiukemmin esteiden välillä, mutta ensimmäisen luokan tappio kirveli mieltäni ja päätin ottaa varman päälle. Poseidonin kanssa jäimme sijalle 12. neljän virhepisteen takia. Turhapa näitä oli murehtia, pohdiskelin ratsastaessani Poseidonilla päivän viimeisessä luokassa yhdeksänneksi. Tarvitsisin kipeästi hevosia, jotka oikeasti menestyisivät nysväämisen sijaan.
Kouluratsastustuloksetkaan eivät mieltä ylentäneet, Eva oli Costellolla vasta yhdeksäs. Nainen kehui papparaishevosta vuolaasti, vaikka typerä sipsuttaminen aitojen sisällä oli yksinkertaisesti vain tappavan tylsää. Jos Eva ei olisi ollut niin äärettömän hyvännäköinen, ei Kostia olisi otettu mukaan laisinkaan. Kouluratsastus oli perseestä.
Heräsin yöllä tuulen ulvontaan kaksi kertaa. Minkälaisia hökkelinrakentajia nämä typerät ruotsalaiset oikein olivat. Eivät osanneet rakentaa edes kunnollisia hotelleja. Tilasin aamulla erittäin tyytymättömänä aamupalan huonepalvelulta ja jouduin odottamaan sitä aivan liian kauan. Läksytin homssuisen hotellityöntekijän ja aloin tyytymättömänä syömään. Miksi kaikki palkolliset olivat aina idiootteja? Haukkasin tyytymättömänä croissanttia ja olin tyytymätön kirsikkahillon makuun.
Marssin tallialueelle karsinoidemme luo ja hymyilin sisäisesti tallityöntekijöideni sämähtäessä takaisin hommiin nähdessään minut. Mokomat laiskurit kuvittelivat minun maksavan heille istuskelusta. Katsoin lähintä tuttua naamaa pistävästi ja huokailin syvään kun hän ei ymmärtänyt heti kertoa miten kaikki oli aamusta mennyt.
"Kaikki loistavasti, herra Rossi", Dan, yksi pitkäaikaisimmista työntekijöistäni kiirehti kertomaan. "Ei mitään mistä teidän olisi syytä tietää tai olla huolissaan. Hevoset ovat valmiita ensimmäiseen luokkaan ja voidaan lämmitellä teille valmiiksi."
Tyydyin nyökkäämään. En minä kaikkia olisi ehtinyt ratsastaakaan itse ennen luokan alkua, sillä erityisesti päivän ensimmäinen luokka olisi äärettömän kiireinen. Starttasin luokan puolivälissä kolmella hevosella niin, että välissä oli aina ainoastaan yksi ratsukko. Luokka järjestettiin tasolla 140cm, jonka ei pitänyt olla teknisesti haastava, joten päätin kävellä radan vain pikaisesti läpi.
"Seuraavaksi Nathaniel Rossi - Pentimento, Flynn Daley - Castlelyons Spiteful Sparrow valmistautuu", kuuluttaja kuulutti.
Starttasimme Nemon kanssa radan, josta ei jäänyt paljoa kerrottavaa jälkipolville. Ori säikkyi kovaa tuulta hivenen turhan paljon ja nappasi takasillaan luokan kolmannen esteen alas säikähtäessään katsomossa lepattavaa takkia. Ei moisesta jänishoususta olisi hevoseksi, tuumin pettyneenä ja pamautin luokan jälkeen orin ohjat Nicolelle.
Välittömästi kun sain Nemon pois käsistäni, loikkasin Iitun selkään. Flynn Daley ratsasti aikalailla kuten minäkin Nemon kanssa, pohdiskelin valmistautuessani trakehnertammalla omaan suoritukseemme. Daleyn hevonen nappasi myös neljä virhepistettä ja nyökkäsin heille ennen kuin aloitin oman suoritukseni. Iitu selvisi Nemon tiputtaman esteen, mutta tiputti viidennen esteen. Ärsytti ratsastaa epäkelvoilla hevosilla. Onnetonta tunarointia helpolla radalla, huokailin ratsastaessani Iitun pois radalta.
Luokan viimeisenä minulla olisi Nemesis, jolla ratsastin usein mielelläni, mutta tänään tamma tuntui tahmealta. Se ei liikkunut kunnolla eteen, eikä se oikein ymmärtänyt hidastaa ohjista vetämälläkään. Jos olin ollut raivoissani Nemolle sen petettyä luottamukseni, turhautunut Iitun jälkeen, niin Nemesiksestä olin tekemässä koiranruokaa. Tamma nolasi minut täysin kahdellatoista virhepisteellä.
Siinä missä 140cm luokka oli ollut täydellinen pohjanoteeraus, oli 150cm luokka Nemon kanssa yhtä juhlaa. Ori nappasi puhtaan nollaradan ja jäi uusinnassakin vain hippusen ensimmäisen ratsukon ajasta. Olisi pitänyt kääntää se tiukemmin esteiden välillä, mutta ensimmäisen luokan tappio kirveli mieltäni ja päätin ottaa varman päälle. Poseidonin kanssa jäimme sijalle 12. neljän virhepisteen takia. Turhapa näitä oli murehtia, pohdiskelin ratsastaessani Poseidonilla päivän viimeisessä luokassa yhdeksänneksi. Tarvitsisin kipeästi hevosia, jotka oikeasti menestyisivät nysväämisen sijaan.
Kouluratsastustuloksetkaan eivät mieltä ylentäneet, Eva oli Costellolla vasta yhdeksäs. Nainen kehui papparaishevosta vuolaasti, vaikka typerä sipsuttaminen aitojen sisällä oli yksinkertaisesti vain tappavan tylsää. Jos Eva ei olisi ollut niin äärettömän hyvännäköinen, ei Kostia olisi otettu mukaan laisinkaan. Kouluratsastus oli perseestä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)